RITARIPERHOSET PAPILIONIDAE
Heimossa on vain neljä lajia, joista kahta on tavattu Olkiluodossa. Näistä toinen, 1. Pikkuapollo Parnassius mnemosyne, esitellään erikseen, koska se on merkittävin alueen päiväperhosista lähinnä siksi, että se on luonnonsuojelulailla rauhoitettu ja toisaalta sen esiintymistä Olkiluodossa ja lähialueilla on poikkeuksellisen paljon selvitetty.
2. Ritariperhonen Papilio machaon
Tämä yksi komeimmista päiväperhosistamme on levinnyt käytännössä koko maahan, ollen aivan pohjoisessa vähän harvalukuisempi. Aikuisen päälento ajoittuu kesäkuulle. Toukka elää erityisesti suo- ja karhunputken kukinnoilla ja siemenillä, mutta myös jopa tilli sille maistuu. Olkiluodossa se näyttäytyy lähes joka vuosi, mutta jää usein vain yhteen havaintoon. Vuosi 2011 on poikkeuksellisen hyvä kesä. Ilmeisesti edellisenä kesänä oli joku naaras innostunut munimaan vähän runsaammin saaren sarjakukkaisiin. Isona lajina ja hyvänä lentäjänä se elää laajalla alueella suosien kosteita niittyjä, rantoja ja metsäteiden varsia.
PAKSUPÄÄT HESPERIIDAE
Suomen lajisto käsittää 11 lajia, joista neljää on tavattu Olkiluodon alueelta.
3. Mansikkakirjosiipi Pyrgus malvae
Etelä- ja Keski-Suomen laji, jonka levinneisyys rajoittuu melko jyrkästi Oulusta kaakkoon itärajalle. Olkiluodossa perhonen on äkillisesti runsastunut seitsemän vuotta sitten, ollen sitä ennen melko harvalukuinen. Toukka elää lähinnä ahomansikalla ja suomuuraimella, mitä jälkimmäistä ei havaintoalueella kasva. Lieneekö sitten mansikka runsastunut? Ainakin viime vuosina Rummintien pientareet ovat olleet valkoisenaan sen kukintoja alkukesästä, jolloin mansikkakirjosiipikin lentää. Suomessa on muutama muukin kirjosiipi, joista lähinnä tummakirjosiipi on sellainen, minkä kanssa saa eteläisessä osassa maatamme olla tarkkana. Se toki lentää myöhemmin ja on vähän kookkaampi kuin mansikkakirjosiipi. Lisäksi siipien alapinnan väritys on hyvä erottava tuntomerkki.
4. Mustatäplähiipijä Carterocephalus silvicola
Musatäplähiipijän levinneisyyskuva maassamme on pitkälti samantapainen kuin mansikkakirjosiiven, eli Perämeren pohjukasta kaakkoon olevan alueen eteläpuolella on sen pääasiallinen esiintymisalue. Olkiluodosta se on tullut vastaan vain yhden kerran vuonna 2024 siitäkin huolimatta, että mantereen puolella Eurajoella sitä tavataan jo säännöllisesti. Toukat elävät heinillä ja erityisen suosittuja elinympäristöjä ovat metsäautoteiden reunaheiniköt. Sukupuolet eroavat selvästi väritykseltään, naaraan ollessa ruskeampi. Lajin voi helposti sekoittaa läheiseen keltatäplähiipijään, mutta karkeasti voidaan sanoa, että mustatäplähiipijällä on keltaisella pohjalla ruskeita täpliä ja keltatäplähiipijällä ruskealla pohjalla keltaisia täpliä.
5. Lauhahiipijä Thymelicus lineola
Myös tämän päiväperhosen yleislevinneisyys painottuu Etelä- ja Keski-Suomeen, mutta hajalöytöjä on pohjoisestakin. Olkiluodossa laji on vakituinen ja ajoittain hyvin runsas. Vuosien välillä on selvää vaihtelua noin 5-7 vuoden sykleissä. Aavistuksen näyttää trendi olevan runsastumaan päin. Toukat elävät heinillä, joten teiden reunat ja niityt ovat tyypillistä elinympäristöä. Koiras ja naaras ovat lähes samannäköisiä, pienenä erona on koiraan etusiivessä oleva tumma suonijuova. Heinäkuun loppupuoli ja elokuun alku ovat parasta lentoaikaa.
6. Piippopaksupää Ochlodes sylvanus
Yleislevinneisyyskuva noudattaa jälleen tuota samaa, kuin moni edellä, eli Etelä-Lapin lounaiskulmasta viistosti kaakkoon Kainuun suuntaan. Olkiluodossa vakituinen, mutta ei yleensä mikään kovin runsas. Selvästi on havaittavissa kolme runsaampaa esiintymisjaksoa ja erityisen huomattava on vuoden 2018 poikkeuksellisen hyvä vuosi, mitä seuraa lähes täydellinen romahdus. Toukka elää tälläkin lajilla heinillä suosien nimenomaan leveälehtisiä lajeja, joista saaressa parhaiten soveltuva lienee hietakastikka (Dactylis glomerata). Niityt ja tien reunat ovat tyypillistä elinaluetta. Koiras ja naaras ovat kuvioinniltaan selvästi toisistaan tunnistettavissa. Suomessa on toinenkin laji, valkotäpläpaksupää Hesperia comma, minkä viimeisin havainto Rauman seudulta lienee vuodelta 1956 Hanhisista. Kannatta kuitenkin tämän näköisiä otuksia aina vähän tarkemmin syynätä, koska usea etelään paennut laji on alkanut palata takaisin pohjoiseen päin. Takasiipien alapuolen väritys tarjoaa hyvän tuntomerkin lajien erottamiseen.
KAALIPERHOSET PIERIDAE
Suomesta tavattu 17 lajia, joista useampi on harvinaisia satunnaisesi meille eksyviä lajeja. Olkiluodosta on varmuudella tavattu seitsemän näistä. Nimensä mukaan tähän heimoon kuuluu oikea kaaliperhonen, mutta lisäksi useampi muu valkoinen laji, jotka hyvin tyypillisesti kansan suussa ovat ”kaaliperhosia”. Heimo jakautuu kolmeen alaheimoon.
7. Peltovirnaperhonen Leptidea juvernica
Virnaperhosten suku on kokenut isoja muutoksia viimeisten vuosien aikana, kun on käynyt ilmi, että siinä on useampi läheinen laji. Peltovirnaperhonen erotettiin vasta 2011 omaksi lajikseen. Havaintoja Suomesta on toistaiseksi kertynyt etelä osasta maatamme ja vieläpä kaakkoon painottuen. Olkiluodosta saimme varmistettua ensimmäisen yksilön vasta viime kesänä 2025. Tällöin lajilla näytti olevan hyvä jakso muuallakin. Niittynätkelmää pidetään toukan pääasiallisena ravintokasvina, joten siltä osin on edellytyksiä lajin asettua Olkiluotoonkin. Ulkoiset erot läheiseen virnaperhoseen ovat hyvin pieniä. Etusiiven kärkitäplä tarjoaa joltisenkin laisia tuntomerkkejä – koiraspeltovirnaperhosella se kaartuu hieman siiven tyveä kohti etureunassa ja naaraalla se on vähän vahvempi kuin virnaperhosella. Genitaalivarmistusta vaatii silti hyvin moni yksilö. Kumpikin virnaperhonen esiintyy kahtena polvena kesässä ja kun ne vielä vähän vaihtelevat, niin haastavasta lajiparista on kyse.
8. Virnaperhonen Leptidea sinapis
Koko maahan levinnyt laji, josta kuitenkin Lapissa harvakseltaan havaintoja. Meidän tilastoistamme aina välillä puuttuva, eikä juuri koskaan kovin runsas. Seuraavat pari vuotta ovat mielenkiintoisia sikäli, että tuleeko niistä taas parempia tämän lajin suhteen. Toukat elävät hiirenvirnalla ja niittynätkelmällä, joita kumpaakin on runsaasti tarjolla teiden varsilla, joten ravintokasvit eivät selitä vähäistä esiintymistä, mutta kertovat hyvin perhosen suosikki ympäristöistä. Muista tämän heimon valkoisista lajeista helppo tunnistaa siiven muodon ja etusiiven kärjessä olevasta tummahkosta laikusta. Koiraalla kärkilaikku on tummempi kuin naaraalla. Virnaperhoset muodostavat vaikeasti toisistaan erotettavien lajien ryhmän.
9. Auroraperhonen Anthocharis cardamines
Koko maahan levinnyt laji. Hyvin vakituinen laji Olkiluodossa. Esiintymisessä vaikuttaa olevan selvä suuntaus runsastumiseen. Toukka elää ristikukkaiskasvien kukilla ja liduilla. Melko varhainen lentelijä, joka on liikkeellä touko-kesäkuun vaihteen tienoilla. Koiras on tosi helppo tunnistaa etusiiven kärjen isosta oranssinpunaisesta täplästä. Naaraan voi sen sijaan sekoittaa esimerkiksi lanttuperhoseen, mutta takasiipien alapuolen väritys, joka näkyy jossain määrin myös siiven yläpinnalla, on omanlaisensa ja varmistaa tunnistamisen. Jos on pitkään jatkunut lämmin etelä-kaakkoinen ilmavirtaus, niin kannattaa auroraperhosten kanssa olla tarkkana, koska meille vaeltaa silloin tällöin pari hyvin samannäköistä lajia, jotka nimenomaan muistuttavat naarasauroraperhosta.